Onko 60 tonnin satotaso mahdollinen kotipuutarhassa?

Kirjoitin vuonna 1993 tulevan EU-jäsenyyden ahdistaessa suomalaista viljelijää Maatilan Pirkkaan jutun siitä, millä keinoin perunan ammattiviljelijä voi saavuttaa meidän oloissamme 60 tonnin EU-satotason. Totesin siinä, että lajikekokeissa 60-70 tonnin hehtaaristoja saadaan harva se vuosi, joten sellainen on mahdollista myös ”oikeassa” perunanviljelyssä, kun vain siirtää perunakokeissa käytetyn viljelytekniikan käytännön viljelyyn. Mikään ei ole muuttunut. Peruna kasvaa edelleen samoin opein. Artikkelin voi lukea täältä: www.saunalahti.fi/ahven/peruna/leartik4.htm

Luettelin artikkelissa joukon perunakokeissa noudattamiani hyvän perunasadon avaintekijöitä, kuten perunalle sopiva maalaji, vuoroviljely, syvä muokkaus, terve siemen, satoisa lajike, siemenen idätys, oikea lannoitus ja kastelu. Totesin, että osa viljelijöistä pääsi jo silloin hyvinkin 40 tonnin satoihin noudattamalla ainakin osaa, muttei läheskään kaikkia, näistä toimenpiteistä. Totesin myös, että suurimpina esteinä oikean viljelytekniikan noudattamiselle on pohjimmiltaan pieni tilakoko ja monien viljelyn tehostamiseen tarvittavien investointien kalleus.

Perehdyttyäni tänä kesänä ruohonjuuritasolla perunan palstaviljelyyn uskallan esittää rohkean väitteen, että omassa puutarhassa tai palstalla on itse asiassa helpompi päästä EU-satoihin kuin ammattiviljelijän kymmenillä hehtaareilla. Omaa palstaa voi nimittäin hoitaa kuin koekenttää, jossa jokainen neliömetri saa samanlaisen ja mahdollisimman paljon perunan kasvua edistävän käsittelyn. Ammattiviljelijällä tilakoko ahdistaa edelleen ja perunaa kasvaa usein sille sopimattomilla kasvupaikoilla ja puutteellisessa viljelykierrossa. Ja kaikki edellä esittämäni kasvua edistävät toimenpiteet voi panna omalla palstalla täytäntöön vain omalla viitseliäisyydellä, ilman mittavia investointeja.

Asian ytimessä on oivallus, miten pienestä peruna-alasta palstaviljelyssä lopulta on kyse ja miten vähällä vaivalla sen pystyy hoitamaan huolella. Ensimmäisistä varhaisperunoista juhannuksen alla syyskuulle riittää paljon perunaa käyttävälle perheellekin noin 20 rivimetriä, ja sitä lyhyempi penkinpätkä, mitä paremmin perunan saa kasvamaan. Ja kolmannella ja neljännellä penkillä mennään jo pitkälle kohti joulua. Lopultahan puutteelliset varastointimahdollisuudet asettavat viljelyn laajuudelle luonnolliset rajat, kun peruna alkaa siellä joulun tietämissä itämään häiritsevässä määrin.

Oman palstaperunan uuden terveen siemenen kustannus jää pieneksi ja siemenen pystyy valoidättämään optimaalisesti. Huolellisen ja perunalle riittävän syvän maanmuokkauksen pystyy suorittamaan talikolla ja kestorikkaruohot saavat samalla kyytiä. Perunapenkkien paikkaa pystyy yleensä ainakin kohtuullisesti vaihtelemaan, jotta peruna säilyy monokulttuurin vaaroilta. Maanmuokkauksen ja istutuksen pystyy suorittamaan täsmälleen oikea-aikaisesti. Pienellä tilkulla maan ravinnetila on tasainen ja sille on helppo räätälöidä sopiva lannoitus. Rikkaharavoinnit ja penkin multaus hoituvat varttitunnissa. Ja perunan pystyy kastelemaan vaivatta vaikka joka päivä, jos vesi on edes kohtuullisen lähellä. Varsien niitto tai nyhtäminen ja poiskuljetus hoituu tunnissa.

Palstaperunan miinuspuolelle ammattiviljelyyn verrattuna jää ainoastaan perunarutto. Palstaa haluaisi mieluimmin hoitaa kokonaan luomuna, sehän on usein koko vaivannäön idea. Ruttoruiskutuskin on siksi useimmiten poissuljettu vaihtoehto. Kymmenillä naapuripalstoilla rutto saa aikaisin otteen perunasta ja itiöt lentävät saastuttamaan sinunkin perunaasi, vaikka mitä tekisit. Tai, toki voi tehdä paljonkin. Rutonkestävät ja nopeasti satoa tekevät lajikkeet, mahdollisimman aikainen istutus ja ruton maatartunnan estäminen omalla lohkolla parantavat onnistumismahdollisuuksia ratkaisevasti. Ja jos kaikki muu, lannoitus, kastelu, terve siemen, idätys ym., on hoidettu mahdollisimman hyvin perunan kasvua palvelevasti, sinulla on jo elokuun alkupuolelle, kun rutto usein saa lopullisen vallan, penkin uumenissa täysikokoinen perunasato ja voit ryhtyä hyvillä mielin varsien poistoon ja odottamaan palkitsevaa lopullista perunannostoa.

Onko tästä kaikesta sitten liikaa vaivaa. Riippuu miten sen ottaa. Jokainen lohkolla suoritettu voimainponnistus on samalla liikuntasuorite. Maan muokkaus talikolla on puolimaraton. Varttitunnin kastelurupeama tai penkkien haravointi yhdessä puutarhapalstalle pyöräilyn kanssa vastaa kevyttä aerobicia, josta joudut lisäksi salilla maksamaan. Sitä kutsutaan hyötyliikunnaksi.

Perunapalstan nollasummapeli

Tähän asti olen kuvitellut, että perunarutto on palstaviljelyn isoin ongelma. Ahkera kiertely siirtolapuutarhalla on kuitenkin paljastanut, että se onkin ravinteiden ja veden loppuminen. Puutarhapalstoilla pelataan nollasummapeliä: jos heinäkuu on kuiva ja kuuma, perunanvarret kellastuvat ravinteiden ja veden puutteeseen, jos se on sateinen, rutto vie varret. Aina menee kuitenkin huonosti.

Kun sateinen ja kylmä jakso loppui heinäkuun alussa ja kasvit lähtivät nopeaan kasvuun, ravinnepuutokset alkoivat näkyä heti. Perunalla alimpien lehtien lehtisuonien välit alkoivat ensin kellastua ja sitten ruskettua magnesiumin puutteesta ja ylimpien lehtien reunat ruskettua kaliumin puutteesta. Lopulta kunnon helteiden alettua lehdet alkoivat kellastua ja pakkotuleentuivat typen loputtua maasta. Paikoin näkyi myös mangaanin puutosta, mille on tunnusomaista lehtisuonten myötäiset tummat pilkut. Johtopäätös siirtolapuutarhan käytäväkeskusteluissa: taivaalta tuli sateen mukana alas saasteita, jotka kellastuttivat kasvustoja.

Viljelypalstoilla harjoitetaan suoranaista ryöstöviljelyä. Vuosi vuoden perään viljellään pelkästään maata köyhdyttäviä vihanneksia, juurikasveja ja perunaa ja hyvin harvoin mitään maan ravinnevaroja lisäävää tai edes säilyttävää. Keinolannoitteita ei käytetä periaatteesta ja monet eivät laita maahan ylipäänsä mitään ja kehuvat, että heillä on aitoa luomua.

Heinäkuun helteillä peruna olisi tarvinnut ennen kaikkea runsaasti vettä. Kun vettä on riittävästi, kasvin lehtien alapinnalla sijaitsevat ilmaraot pysyvät auki, jolloin kasvi saa niiden kautta yhteyttämiseen tarvitsemaansa hiilidioksidia. Kuivalla kelillä kasvi räppää ilmaraot kiinni, jolloin yhteyttäminen, kasvu ja sadonmuodostus keskeytyy. Maan pitäminen kosteana myös auttaa kasvia irrottamaan siitä tarvitsemiaan ravinteita.

Ihan kaikkein kuumimpia keskipäivän tunteja lukuunottamatta peruna olisikin kasvanut koko heinäkuun aivan mahtavasti, jos se vain olisi saanut vettä. En kuitenkaan nähnyt kenenkään kantavan kastelukannullistakaan vettä perunalle, muille kasveille kylläkin aamuin illoin. Senpä vuoksi vihannekset ja juurekset kukoistavatkin monella palstalla ihan ennennäkemättömästi, kun samaan aikaan perunanvarret ovat usein kokonaan kuivuneet pystyyn.

Perunarutto ei ole kuivilla keleillä ehtinyt täystuhovaiheeseen kuin noin puolellakymmenellä palstalla, joilla se on ilmeisesti lähtenyt liikkeelle maatartunnasta, vaikka yksittäisiä ruttolaikkuja näkyykin jo lähes joka lohkolla. Rutto suorittaa normaalisti terminaalihoidon viimeistään elokuun puoliväliin mennessä, jos perunaa ei ole suojattu ruiskutuksin. Näyttäisi kuitenkin siltä, että ruttoa ei tarvitakaan päättämään perunan päiviä puutarhapalstalla, vaan se hoideataan näännyttämällä peruna nälkään ja janoon.

On suorastaan surkuhupaisaa, että itse olen syönyt oman puutarhan perunaa juhannuksesta asti, jo viiden viikon ajan, mutta useimmat siirtolapuutarhurit eivät ole edes aloittaneet. Ja minun perunani kasvaa edelleen melko hyvävoimaisena, kun suurella osalla siirtolapuutarhan palstoja peruna on jo lopettanut kasvunsa, ennen kuin se edes koskaan pääsi kunnolla kasvun alkuun. Näyttää siis vahvasti siltä, että hyvät neuvot olisivat tarpeen, mutta miten palstaviljelijät tavoittaa, se on jo ihan toinen juttu.